Jälkijäristyksiä

Vauva kaksi viikkoa kolme päivää vanha

Kävelin omin jaloin synnyttäneiden osastolle synnytyssalista. Mulle tarjottiin pyörätuolikuljetusta myös. Kuvitteliko ne oikeesti että pystyn istumaan? En tosiaan. Neljä tikkiä downtownissa, ei hirveesti inspannu istua vaikka rättipoikki olinkin. Osasto esiteltiin ja kerrottiin miten kaikki toimii, milloin on ruoka-aika jne. ja sitten sain mennä suihkuun. Voi luoja että se teki hyvää!

Sain pestyä kaks päivää vanhat meikit pois (ei, ei tullu mieleen pestä niitä aikasemmin :D olin aika näky hiukset sekaisin ja meikit sutussa...). Olo oli sen jälkeen kuin uudestisyntyneellä.

Vauva oli vierihoidossa koko osastollaolon ajan, eli hoidin itse vauvan Tietenkin apua sai kysyä ja perusasiat neuvottiin ennenkuin mut jätettiin ns. oman onnen varaan. Ajattelin että "ihan tosissanneko te jätätte tän pienen ihmisen mun hoitoon?? Mähän rikon sen! Miten tätä ajetaan?", mutta pidin suuni supussa ja uskon lujana. Ainakin yritin. Onneks, yllätyksekseni, vauvan hoito tuli sitten kuin luonnostaan enkä arkaillut vaipan vaihtoa tai käsittelyä melkein yhtään.

Sairaalan pedissä. Omat lelut mukana! <3

Imetin alkuun kyljelläni, koska se oli helpoin asento olla; ei siitä istumisesta edelleen tullu mitään jos ei alla ollu paria panadolia. Pakko sanoa, että imetys tuntu parina ekana päivänä ihan todella turhalta koska maito ei tietenkään ollu vielä noussu eli sitä tuli toooosi vähän. Vaikka sitä tuli varmasti ihan riittävästi, eihän vastasyntyneellä ole kuin marmorikuulan kokonen vatsalaukku. Ei paljoa vaadi että se täyttyy... Toisaalta, rintamaito sulaa supernopeesti eli pian vauvalla oli taas nälkä. Tuntu että pari ekaa päivää pieni roikku koko ajan tississä kiinni :D No, päivää ennen kotiinlähtöä se maito alko sitten nousemaan. Ja sehän nous! Samalla kasvo kuppikoko varmaan kahdella... En valita \,,/ tosin tissit oli hurjan kipeet kolme päivää sen takia... Ja tuntu että ne räjähtää kun oli niin täynnä maitoa. Piti pari kertaa kotona pumppailla sitä pois... E sitten syötti sen maidon tytölle :) osas hienosti heti syödä pullosta!

Vauvaa vietiin aina silloin tällöin pois, siltä piti tarkistaa lämpö pari kertaa päivässä tulehdusriskin takia (vesien menosta meni niin kauan vauvan syntymään ja reikä kalvoissa tuo mukanaan aina tulehdusriskin). E kävi joka päivä meitä moikkaamassa, oli monta tuntia seurana ja vahti vauvaa kun nukuin päikkäreitä. Osastolla ei käyny muita vieraita sitten, mikä oli hyvä. En ois todellakaan jaksanu seurustella kenenkään "ylimääräisen" kanssa heti. Omien vanhempien kanssa maksimissaan... Aika hölmöä muuten, että osastolle ei saa muut kuin vauvan isovanhemmat ja sisarukset tulla. Siis ei edes äidin tai isän sisarukset! Ja vierailuaikakin on vaan kaks tuntia.

Asiasta varsinaiseen! Jälkisupistukset. Jälkivuoto. Haavojen parantuminen. Hormonit. Kipeät nännit. Väsymys. Maitovahingot. Mitähän vielä?

Kipeitä jälkisupistuksia tuli pari ekaa päivää ja yleensä vauvan ruokailuhetki laukaisi ne. Ne tuntu samalta kuin menkkakivut. Ne ei ollu mitenkään ylitsepääsemättömän kipeitä, mutta kaiken muun tuskan jälkeen tuntu että vieläkö mua rangaistaan (?!) ja itku oli lähellä kun kärvistelin niiden kanssa. Jälkivuoto nyt, kun vauva on kaksi viikkoa ja kolme päivää vanha, on hallinnassa. Se on samanlaista nyt, kuin päivä ennen kuukautisten totaalista loppumista. Puoltoista viikkoa oli vähän runsaampaa ja pari kertaa tuli jäätävät verihyytymätkin. Hyi.

Meni viikko synnytyksestä, että pystyin istumaan edes jotenkuten normaalisti. Särkylääkkeitä meni pari-kolme päivässä. Ilman niitä en ois pärjänny, ku tuntu että alapäätä on hakattu pesäpallomailalla. Vessassa käyminen ilman käsisuihkun avustusta = täysi mahdottomuus yhteensä kymmenen päivää. Kaks päivää synnytyksestä menin aamulla käymään pissalla ja hengitys salpautu kun kirveli niin perkeleesti (anteeksi) ja kyyneleet nousi silmiin. Samalla kuin suihkutteli lämpösellä vedellä alapäätä niin onnistu vessassa käyminen. Ei silti tehny mieli juoda kauheesti ettei tarvi mennä... Vaikka ohje olikin että juo PALJON, koska vuodat verta ja maitoakin täytyy jostain muodostaa.  Onneks ei tehty episiotomiaa, oisin pelänny ihan helkkaristi vessassakäyntiä muuten :D

Hormonit! Ei loppunu itku synnytykseen. Herkässä mielentilassa olin ensimmäisen viikon suurinpiirtein. Nyt helpottaa jo. Tiesittekö että tyttövauvojen tissit "kasvaa" äidin hormonien takia? Neuvolantäti kerto. Ja niistä saattaa tulla jopa MAITOA.

Viikon verran synnytyksestä oli nännit ihan julmetun kipeet. Tietenkään ne ei olleet tottuneet siihen, että joku tissimonsteri (niinkuin E meidän tytön nimesi) roikkuu niissä 24/7. Mun mielestä aika karua laittaa Bepanthenia nänneihin syöttöjen välissä, sehän maistuu ihan hullun pahalle! Sitä ne siis sairaalassa anto. Pakkohan sitä oli laittaa sitten, jotain apua piti saada. Paidan hipaisukin sattu o.o hampaat irvessä imettelin muutaman päivän sitten! Ei se kipu onneks koko syöttöä kestäny, ehkä 10 (?) ekaa imasua. Paitsi jos vauvan imuote oli väärä, niin sitten... Nyt ei satu enää yhtään. Sisko kysy miltä imetys tuntuu. Silloin tuntu siltä kuin pieni piraija roikkuis nännissä kiinni. Nyt se ei tunnu enää miltään. Joskus nukahdan kesken kaiken ja herään lakana maidossa ja vauva siinä onnellisena maitolätäkössä -_- pitäs varmaan virittää aina joku rätti alle...

Tottakai vauva valvottaa. Vaikka tuo höpönassu onkin hyväuninen, on silläkin hetkensä kun ei sitten millään haluais nukkua! Ja varsinkaan missään muualla kuin sylissä. Heti kun yrittää laskea omaan sänkyyn nukkumaan niin alkaa huutaa ja hiljenee heti kun nostaa takaisin syliin. Se on toisaalta hurjan söpöä, toisaalta hurjan rasittavaa... Mutta minkäs teet. Se on vauva <3 viime yönä pääsin nukkumaan varttia vaille kolme. Kolme tuntia olin yrittäny nukuttaa pientä... Sitten neiti heräsi taas kuudelta syömään, sitten taas varttia vaille kahdeksan ja kahdeksalta soikin sitten herätyskello koska tänään oli neuvola puoli 11 (ihme ja kumma ehdittiin ajoissa sinne, piti mennä Hyvinkäälle isyydentunnustukseen yks päivä tässä ja oltiin 25min myöhässä... Koska vauva halus ruokailla just ku aikomus oli astua kotiovesta ulos, sitten väänti vielä lähtökakat sen jälkeen x.x ). Mun neuvo on; NUKU kun vauva nukkuu. Kahden tunnin unet päivällä ja kiität itseäsi yöllä. Onneks olin itse eilen fiksu ja nukuin seitsemästä yhdeksään, menin takas "nukkumaan" klo 23 mutta en saanu unta koska särki jälkoja niin paljon. Sitten kun särky loppu lääkkeen voimalla, tyttö heräs ja loppu on historiaa. Mun pitäis nytkin olla nukkumassa eikä kirjottaa tätä!

Niin tosiaan, niistä maitovahingoista eli lammikoista sängyllä... Ilman liivinsuojia et tule pärjäämään ja tarvitset niitä PALJON. Ja jos huomaat että maitoa tulee paljon niinkuin allekirjoittaneella, hanki maidonkerääjä jonka isket toiseen tissiin kiinni kun vauva ruokailee. Täälläpäin ainakin heruu toisesta tissistä maitoa välillä kun vauva syö toisesta (lähinnä kun syöttöjen välillä on ollut pidempi aika ja ne on täynnä maitoa). Ja liivinsuojia kannattaa pitää kaksi yöllä, koska kun nukut kyljelläsi niin sen tietää että jos liivinsuoja on vähänkään väärässä paikassa rintaliivejä niin maidot valuu pitkin pitäjiä. Viime yönä piti taas vaihtaa liivit kun kävi vahinko... Niin, hanki ainakin kolmet imetysliivit. Yhdet päällä, toiset kuivumassa ja kolmannet kuivana kaapissa odottamassa.

Kotiin lähdössä!

 Ja sitten muihin aiheisiin. Liitoskivut loppu ku seinään synnytyksen jälkeen. Ei jälkeäkään niistä, miten on mahdollista? Ja valehtelin teille kun sanoin että vauva syntyi 42+0. Siis sehän oli tietenkin 41+0. Painosta en muistanut mainita ollenkaan! Se oli sen 76 sairaalaan lähtiessä niinkuin ennustin, neljä päivää synnytyksestä se oli 72,1kg, siitä seuraavana päivänä 69,7kg ja kaks päivää siitä 66,6kg. Eli niin ne kilot vaan karisee! Nyt en oo käyny vaa'alla, vannoin että herkuttelu loppuu kun vauva on ulkona, toisin kävi. Pari levyä suklaata on tuhottu tällä viikolla. E on syönyt osan, puolustuksekseni. Ja lisäks, tarviin ylimääräistä energiaa :D imetys kuluttaa 400-600 kaloria vuorokaudessa. Se on muuten hurja määrä! Kun miettii montako tuntia saat kuntoilla että kulutat sen verran o.o kauankohan menee että oon takas lähtöpainossa?

Maailman parhainta kun saa nukkua taas selällään, syödä aurajuustoa, yltää leikkaamaan itse omat varpaankyntensä, upouusi takki menee kiinni, näkee napansa (ja napakorukin meni paikoilleen pienen vaivannäön jälkeen!) ja saa tehdä kaikkee mitä ei oo saanu tehä piiiiiitkään aikaan! Esimerkiksi värjätä hiukset ;> = kampaaja varattu ristiäisviikolle! En malta oottaa, ah!

Kaikenkaikkiaan kivuista ja säryistä huolimatta meillä on mennyt oikein hienosti. Vauva-arki alkaa sujumaan pikkuhiljaa omalla painollaan. Niin, ja neuvolassa todettiin että muru on kasvanut hurjat neljä senttiä ja painaa jo 4,5 kiloa eli kasvaa hienosti! Muutenkin kaikki oli niinkuin pitääkin olla :) ihanaa <3 suku on haltioissaan uudesta jäsenestä, mun koko perhe on nyt nähnyt vauvan ja hyvä ettei tappelua tullut kuka sitä saa pitää sylissä ;) E:n puoleta ei oo tullu ketään vielä katsomaan pientä... Ensviikolla sitten!

Tulipas taas pitkä juttu! Sen siitä saa kun ei ehdi kirjoittamaan useammin.

Me <3

H-hetki!

Vauva 6 päivää vanha <3

Etukäteen anteeksi kirjoitusvirheet jne. yritin mahd. nopeasti kirjoittaa tämän (sillä aikaa, kun vauva nukkuu <3) ja tästä tulikin sitten piiiiiiitkä juttu!

"Yritetään ottaa se tänään ulos"

Siinä oli E:n isänpäivän rv 41+5 suunnitelma :D yritettiin käydä kävelyllä, mutta mua rupes sattumaan jonnekin vasemman munasarjan tietämille josta kipu säteili lonkkaan. Lopputulos; E kävelee takas kotiin n. kilometrin kävelyn jälkeen hakemaan autoa ja minä jäin odottamaan paikoilleni. Eli ei lähdetty pidemmälle kävelylle sitten. Ajateltiin josko sillä tavoin lähtis synnytys käyntiin. No, kotiin päästyä kävin rentouttavassa pitkässä suihkussa ja myöhemmin illalla yritettiin yhtä S:ää käynnistämiseen ;) odottelin hetken. Ei aiheuttanut supistuksia, eikä muitakaan tuntemuksia. Mentiin sitten sohvalle tuijottelemaan The walkind deadia, jonka jälkeen vessahätä iski ja yritin päästä ylös. Makoilin siis sivuttain ja siitä asennosta nouseminen viimeisillään (ja melkeinpä kokonaan edessä olevan vatsan kanssa) raskaana ei ole mitenkään helppoa. Pyysin E:tä vetämään käsistä mua ylös. Kun pääsin istuvaan asentoon, tunsin jotain lämmintä lirahtavan sohvalle. Jähmetyin ja sanoin E:lle että "oota!". Sanoin hämmentyneelle E:lle, että NYT lirahti jotain, en oo varma oliko pissaa :D Sitten tunsin kun lirahtaa toisen kerran. Kun yritin "pidätellä" sitä lämmintä nestettä jota lirahti vielä toisen kerran, ei sillä pidättämisellä ollut mitään vaikutusta. Taisin valahtaa kalpeaksi kun tajusin että ei juma, se on lapsivettä! Eli ensimmäinen reaktio oli lievä paniikki. Tärinä. NYT se tapahtuu, herrajumala! Sitten iski epäusko. Eihän tää nyt mitään lapsivettä oo, ai mikä vauva? Munko mahassa? Kuitenkin; Google. Mitä mä nyt teen? "Käy alapesulla, kuivaa huolellisesti ja laita alushousuihin side/pikkuhousunsuoja ja sen päälle paperi. Kun seuraavan kerran lirahtaa, veden pitäisi imeytyä paperin läpi suojaan (jos se onkin vain vetistä valkovuotoa mitä saattaa raskauden loppuvaiheessa tulla, se jää paperin päälle)" No, ei paljon tarvinnu testailla oliko lapsivettä, olin nimittäin ennen googlaamista ehtinyt laittaa pikkuhousunsuojan jo, ja mennessäni sinne alapesulle huomasin että siinähän on vaaleanpunaista nestettä. Soitto synnärille. Sieltä neuvoivat tulemaan viimeistään aamulla klo 9 ellei yöllä kerkeä ennen sitä voimistua supistukset niin, että ei pärjää enää kotona. Kello oli tasan 11 illalla kun lapsivettä tuli, kaksi tuntia S:stä ;> Neuvoivat lepäämään. No eihän siitä mitään tullu! Rupesin heti pakkailemaan sairaalakassia loppuun jne. Pari tuntia lapsiveden lirahtamisen jälkeen sain itseni vakuutettua, että nyt kannattais levätä. Kelloteltiin supistuksia ja tuijoteltiin Simpsoneita. Tuli kipeempiä supistuksia, ja sitten ne taas laimeni. 12min, 9min, 8min, 6min välein eli ei todellakaan säännöllisesti. Sitten joskus kolmen aikaan yöllä tuli supistuksia puolen tunnin ajan 7min välein ja ne kesti n.minuutin aina. Mutta ne lopahti :( viideltä nukutti ja turhautti niin paljon että torkahdin tunniksi. Sitten E torkahti. Loputon yö päättyi vihdoin ja tuli aika lähteä Hämeenlinnaan. Lähtiessä sanoin E:lle, että mieti; ei tulla enää kahestaan kotiin! Viittä vaille 9 aamulla oltiin sitten perillä. Tehtiin sisätutkimus, olin "juuri ja juuri sormelle auki". Meinasivat tehdä lapsivesitestin, mutta sille ei sitten ollutkaan tarvetta kun sitä tuli vähän tutkimuspöydälle. Jouduin" käyrille, eli lapsen sydänääniä seurailtiin puolisen tuntia. Sen jälkeen kysyttiin halutaanko käydä vielä kaupungilla, kävelyllä tai jossain. Supistuksia tuli kyllä, mutta ne ei ollu vielä säännöllisiä vaikka tuntuvia olikin. Lähdettiin käymään pizzalla. Tai no oikeastaan otettiin ne mukaan ja syötiin sairaalan edessä autossa... Mentiin takaisin synnärille ja päästiin ns. odotustilaan eli huoneeseen missä oli parisänky, telkkari, cd-soitin ja keinutuoli sairaalan laitteiden lisäksi. Kuva löytyy puhelimesta joka on nyt epäkunnossa. Lisään sitten sen kun puhelin tulee huollosta (... kun joku päivä kerkeän ylipäätään viemään sen huoltoon). Odoteltiin siellä supistusten voimistumista ja aina silloin tällöin kävi kätilö kyselemässä vointia ja makoilin käyrillä muutaman tunnin välein. Kahdelta sain ensiapua supistuksiin, joita en enää kestänyt "luomuna". Lämpöpussi selkään jota E kävi lämmittämässä mikrossa aina sen viiletessä. Pyysin kolmen aikoihin toisen pussin alavatsalle. Neljältä oli jo niin tukalat oltavat että halusin jotain väkevämpää apua. Sain pistoksen kankkuun ja kivut hävisi. Sain nukuttua pari tuntia. Pyysin seitsemältä uudestaan sitä samaa ihanaa lääkettä, mutta sitä sai antaa vain neljän tunnin välein. Ajattelin että ei helv****, pitääkö mun tunti kärvistellä 7-9min välein minuutin ajan. Kätilö ehdotti suihkua, jos se auttaisi kipuun siksi aikaa. No mikä ettei. E tuli mukaan pikku kopperoon (varmaan puoltoista metriä kertaa puoltoista metriä, suihkukoppi vei sen metrin siitä tilasta) jonka nurkassa oli lasikoppi. Tunsin olevani eroottinen tanssija joka on antamassa yksityisesitystä (E heilutteli kuittia ilmassa esittäen, että se on rahaa...) Tosin en varmaan kauhean eroottiselta näyttänyt :D ja ei muuten ollut kovinkaan kätevä suihku, supistukset oli nimittäin sen verran kovia jo, etten pysyny pystyssä niiden aikana. Piti pidellä kiinni suihkukopin yläreunasta. Alle puoltuntia siellä jaksoin olla, halusin pois kun tulin siihen tulokseen ettei se todellakaan auta. No, puoltuntia suihkun jälkeen kello olikin sitten kahdeksan ja sain toisen kerran lääkettä kipuun. Myös toinen sisätutkimus tehtiin, olin sitä ennen sanonut E:lle että nyt jos oon vaan tyyliin 2cm auki niin en ala!

No en ollu, olin 3cm auki... Epätoivo? Kyllä. Väsyttikin jo aikalailla, onneks olin saanut nukuttua edes ne pari arvokasta tuntia. Pari kertaa mulle tuotiin myös ruokaa (olennainen asia :D), E mussutti pizzaansa ja muita eväitä. Odoteltiin puoltuntia että lääke alkais vaikuttaa, mutta ei se alkanut... Soitin kutsunappia ja sanoin että ai auta, nyt jotain muuta! No, saatiin "siirto" synnytyssaliin jossa sain kokeilla ensin ilokaasua ja sitten ammetta (uskomaton tuuri, että ammehuone oli vapaana). Ilokaasu oli siitä huono, että sitä piti alkaa hengittää HETI kun tuntee että supistus alkaa ja lopettaa vasta sitten kun supistus loppuu. Jos sen aloitti edes sekunnin murto-osan liian myöhään, se ei ehtinyt enää vaikuttaa. Ja se ei siis vie kipua pois, vaan sen "kipuhuipun" (supistukset tuntuu samalta kuin menkkakipu potenssiin 100. Se kipu alkaa hiljaa ja voimistuu, kipuhuipun saavutettua pysyttelee muutaman sekunnin siellä huipulla ja hiipuu hiljaa pois. Sitten on taas vuorossa kivuttomat pari minuuttia). Supistuksen loputtua päässä heittää tasan tarkkaan samalla tavalla kuin silloin, kun on juonut liikaa ja menee nukkumaan (ja oksennus tulee kun maailma pyörii), mutta se olo loppuu aika pian. Annoin myös E:n kokeilla ilokaasua :D sano "hyi" kun tuli se oksennus -olo. En kuitenkaan oksentanut! Sitten sain siirtyä ammeeseen (synnyttämään mennessä on muuten syytä jättää häveliäisyys kotiin) ja olin tunnin siellä (sen aikaa että oon auki sen 4cm minkä tarvitsee olla auki saadakseen epiduraalin). Ammekaan ei tosin auttanut kipuun, vesi kylmeni liian nopeasti aina. E laski lämmintä vettä aina kun halusin ja lohdutti supistuksen tullessa. Tunti meni kärvistellen ja tuli sisätutkimuksen aika. Olin aina hätistänyt E:n pois katsomasta kun tutkimusta tehdään, ja niin tein nytkin. Jälkeenpäin ajatellen aivan turhaan ajatellen myöhempiä tapahtumia... Mutta niin, olin vihdoin viimein 4cm auki. Anestesialääkärillä kuulemma menisi vielä hetki, haluaisinko kohdunkaulan puudutuksen ensihätään? Kyllä kiitos. Gynekologi kutsuttiin laittamaan se, otin ilokaasua koko ajan kun puudutusta laitettiin. Ei tuntunut kivalta... Paniikkikin iski. Onneksi E osasi lohduttaa ja ymmärtää. Anestesialääkärin tullessa vihdoin viimein paikalle olin pihalla kuin lumiukko, kiitos ilokaasun, ja tunnustan että pelotti aivan helkkaristi. En ois selvinny ilman E:n tukea, se tosiaan oli vieressä tukemassa kun paikkoja puudutettiin että älkää naiset häätäkö sitä miestä niinkään mitättömän asian kuin sisätutkimuksen takia, pois... En ois selvinny ilman E:tä vierellä. Mutta niin, olin tosiaan aivan pönttö sekaisin, enkä tiedä miten onnistuin pysymään paikoillani epiduraalin laiton ajan. Olin kuulemma puoltuntia omissa maailmoissani. Näin oudon "unen"kin... Ja sitten ihan yhtäkkiä havahduin tähän maailmaan ja repesin nauramaan. E oli VÄHÄN hämmentynyt, oli kuulemma ehtinyt ajatella jo, että tästä ei selvitä :D kätilö vaan sano että ilokaasu alko vaikuttaa. Ei se nauraminen siitä ilokaasusta johtunut, sen mun "uni" oli niin päätön että nauratti. Näin siis itseni ponnistamassa, kätilö sanomassa nyt se tulee ja E silmät loistaen mun vieressä jankkaamassa "ponnista, ponnista!". Lisäksi päässä soi repeatilla E:n kysymys (jonka se oikeestikin oli kysyny anestesialääkäriltä); "oliks se siinä?" JA näin koko unen niin että kuva pysähtyi aina sekunnin välein kuin rikkinäinen DVD,. Muistan ajatelleeni kesken yhden kuvan pysähtymisen ajan että "v**** ihmiset on keksinyt hyviä mömmöjä". Vaikea selittää :D kuitenkin. Nauratti kun palasin tälle planeetalle. Kysyin kätilöltä kauankohan mahtaa mennä että saan ponnistaa. Sanoi että vaikea sanoa, tuskin nyt yöllä, että viimeistään aamupäivällä syntyy. Voitte arvata miltä tuntu :D ajattelin että ei oo totta, niinkö kauan mun pitää kärsiä, väsyttää, ottakaa vauva jo ulos... Mutta sitten nukahdinkin, en tuntenut supistuskipuja kiitos epiduraalin, sellasta kiristymisen tunnetta/painetta vain aina supistuksen tullessa. Pari tuntia (?) ehdittiin nukkua ja kerätä voimia kunnes kätilö tuli joskus neljän aikoihin herättämään ja sanomaan että mun pitäis vaihtaa asentoa kun vauvan syke on laskenut. Säikähdin, mutta syytä huoleen ei onneks ollu. Kätilö teki taas sisätutkimuksen tarkistaakseen paljonko olin auki; "oisko niin, että kohdunsuu on kokonaan auki! Sä synnytätkin tänä yönä etkä aamupäivällä. Se oli varmaan tuo lepo, monesti rentoutuminen auttaa nopeuttamaan avautumista". Niin siis, yleensä avautumiseen ensisynnyttäjillä pätee sääntö "sentti per tunti", kun synnytys on lähtenyt käyntiin kunnolla. Olin monttu auki ja hieman järkyttynyt että KOHTA! Sanoin (ehkä eniten itselleni), että tuhannet naiset synnyttää joka päivä, kyllä mäkin tähän pystyn... E oli tässä vaiheessa vähän kujalla, ei tainnu oikein tietää mitä pitäs ajatella! Kätilö kysyi haluanko ennen ponnistusta vielä pudendaalipuudutuksen, tietenkin halusin! Se laitettiin ja sain luvan joka supistuksella ponnistella hiljaa, jotta vauva laskeutuu nopeampaa. Halusin ponnistaa kontillani. Kun vauva oli tarpeeksi alhaalla, sain luvan ruveta ponnistelemaan kovempaa. "Keskitä kaikki voimat ponnistamiseen, mitään ääntä ei sais kuulua suusta!", sanoi kätilö. Ekat ponnistukset oli vielä ihan helppoja. Sitten kun vauvan pää oli kurkkimassa jo, homma kävi vähän vaikeammaksi. Kun se oli puoliksi ulkona, oli jo todella vaikeaa. Vähän kiristi o.o vaikka olikin puudutteet... Tässä vaiheessa myös se "mitään ääntä ei sais kuulua suusta", unohtu täysin. Siitä ehkä kolmisen supistusta (joka supistuksella ehdin ponnistaa kolmesti) niin vauva oli ulkona. Se tunne, kun kuulin vauvan itkun. Räväytin silmät auki ja katsoin E:tä, joka oli todella hämmentyneen, onnellisen ja järkyttyneen näköinen, katto vuoronperään mua ja vauvaa. Avustava kätilö kysyi onko se poika, kätilö sanoi että eikun tyttö. Mua rupes itkettämään :D tais olla sekoitus helpotuksen ja onnellisuuden tunteita... Kyselin missä vauva, missä vauva enkä saanut lupaa kääntyä ennenkuin napanuora oli leikattu ja vauva punnittu. 4110g neiti! Tyttö pääsi ensin E:n syliin, itse sain tytön syliin asti vasta kun istukka oli syntynyt ja 4 ommelta laitettu alapäähän... Ihmeen vähällä kuitenkin pääsin, olin aivan vakuuttunut että täytyy tehdä episiotomia, mutta ei! Ponnistin kuulemma hienosti, kuin olisin ollut ennenkin asialla. Ja kun ponnistelin niin rauhallisesti ja hissuksiin niin ei tullut enempää repeämiä. Se aktiivinen ponnistusvaihe (eli kun sain ponnistaa kovempaa kun vauva oli asemissa) kesti 32 minuuttia. Vauva oli maailmassa rv 42+0 klo 5.52 :) voi sitä rakkauden tulvahdusta kun sain vauvan syliin ja rinnalle (osasi heti syödä tosi hyvin, sen oli painoinenkin...). Onnellisuuslevelit sanoinkuvaamattomat. Vauva tuntui heti omalta ja näytti isältään <3

Osastolla ruokailun jälkeen ötökkä simahti äitin kainaloon <3

Miltä nyt tuntuu?

No, ihan heti en oo synnyttämässä uudestaan... Ehkä parin vuoden päästä? Kokemuksena kuitenkin kokemisen arvoinen.

Kukaan ei ikinä puhu siitä, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen; jälkivuoto, haavojen parantuminen, maidon noudu ja siitä johtuva rintasärky on aiheita, joista ei lue raskaanaollessa. Sitä keskittyy vaan odotukseen ja synnytykseen. Noista siis lisää seuraavassa tekstissä, sekä tietenkin siitä miten sujui osastolla missä vauva oli vierihoidossa (= alusta alkaen äiti hoitaa vauvan) ja miten kotona on sujunut.

Tällä hetkellä ei voitaisi olla onnellisempia <3

JOKOJOKOJOKO?!

40+2

"Eikö vieläkään??"

"Vieläkö sä oot yhtenä kappaleena?!"

"Joko sä jakaannuit kahtia?"

"JOKO?"

Voi Jeebus että voi ottaa päähän! Ei ois pitäny kertoo KELLEKÄÄN laskettua aikaa.

Ois pitäny sanoo että vaikka 22.11. laskettu aika niin ois tienny varmaksi että silloin vauva on maailmassa.

Tätä ihmisten on jotenkin ylitsepääsemättömän vaikea käsittää: Laskettu aika on vain arvio.

Siihen +- 14 päivää niin vauva on maailmassa. Kuukausi. Se on aika iso heitto ja samperin raivostuttavaa joka päivä sen kuukauden ajan kuulla kyselyjä. Puolituntemattomiltakin.

Ei sitä tajua miten rasittavaa se on, ennenku ite on raskaana ja kyselijöitä tunkee luurin kautta viestein, puheluin, somen kautta ja hyvä ettei postiluukustakin...

Tässä "muutama" asia mitä EI pidä tehdä tai sanoa läheisellenne, joka on raskaana (varsinkaan, jos läheisenne sattuu olemaan temperamenttisempaa sorttia jo ihan ilman raskaushormonejakin);

1. Älä koske mahakumpua kysymättä lupaa vaikka miten oisit kissan kummin kaima etkä mielestäsi tarvitse lupaa. Mitä jos joku rupeis silittelemään sun masua, hoksaisitko sitten pointin miksi näin ei tehdä (olit raskaana eli et). Äläkä varsinkaan tee yllätyshyökkäystä mahaan niin, että läheisesi ei ensin näe kuka koskee.

2. Kun tervehdit, tervehdi läheistäsi (katso silmiin), älä mahaa. Toki sitäkin saa tervehtiä, mutta ensin läheistäsi.

3. Älä kysele joko vauva tuli (älä varsinkaan kuukautta ennen laskettua aikaa / ennen rv 38). Eiköhän sinuun oteta yhteyttä kun vauva syntyy!

4. Älä kommentoi mahan kokoa näin; "eipä näy missään vielä että oot raskaana!" (jos kyseinen pallomasi sattuu olemaan innoissaan kasvavasta kummusta eikä omasta mielestään tuppaa näyttämään normaalisti turvonneelta papusäkiltä, se on loukkaus)

TAI vastaavasti näin ; "onpa sun maha jo valtava! se taitaa tulla jo ihan kohta" (yleensä tämän sanoo henkilö, joka ei tiedä laskettua aikaa. tämmönen kommentti ottaa päähän jos laskettuun aikaan on aikaa reippaasti enemmän kuin kuukausi).

5. Älä sano "sulle tulee varmasti poika / tyttö" = Leiki tietäjää

6. Älä kerro miten synnytys tulee menemään (voit sanoa vaan, että kaikki menee varmasti hyvin. Ei muuta).

7. Älä jaa "loistavia" kasvatusneuvojasi. Jos sinun vauvasi ei tykkää jostain, se ei tarkoita etteikö läheisesi vauva tykkäisi (liittyy näihin "meidän Pikku-Pertti ei viihdy sitterissä yhtään! Se on turha ostos, älä hanki sitteriä!" Kaikki ottavat selvää ihan itse mistä heidän vauvansa tykkää tai ei tykkää.

8. Edelliseen kohtaan liittyen; älä luule itse tietäväsi kaikkea (tai tietäväsi paremmin kuin läheisesi). Kyllä meillä muillakin maalaisjärki pelaa, eikä kaikki halua (joskus syystäkin) kasvattaa samalla tavalla omaa lastana kuin te kasvatatte teidän pikku Kukka-Maariaa.

9. Jos meinaat sanoa jotain itsestäänselvää, jätä se sanomatta. Edelleen meiltä muiltakin löytyy se maalaisjärki. Esimerkkinä "kun synnytys käynnistyy, lapsivesi voi mennä milloin vaan ja missä vaan. Eli suojaa auton penkit matkalla sairaalaan".

NO SHIT?

10. Älä arvostele muiden vauvalle hankkimia asioita ja / tai sano että ne on vääränlaisia/huonoja.

Itse olet vääränlainen.

11. Jokaisessa perheessä on omat toimintaperiaatteet ja keinot, millä selvitä mahdollisimman helpolla arjesta. Tapoja on yhtä monia kuin on perheitä. Kaikki osaavat ottaa selvää mikä toimii heillä ilman "loistavia" vinkkejä.

12. Kun vauva vihdoin tulee, älä soita joka päivä miten menee / joko saa tulla katsomaan. Eiköhän sinuun oteta yhteyttä sitten, kun sopii tulla (vauva on aika iso muutos, on varmasti hurjan kiva tuoreista vanhemmista ensin olla keskenään vauvan kanssa viikko-pari ja selvittää miten tätä pikkuihmistä ajetaan ennen kuin vieraita tulee pällistelemään).

Puuh... Joskus pitää avautua. Tekipä hyvää!

Lähtökuopissa

40+1

Viikko on taas vierähtänyt, laskettu aikakin meni eilen... Vaikka turha sitä on tuijottaa kun alle 10% vauvoista syntyy laskettuna päivänä. Suurin osa kuulemma syntyy viimeistään kun 40. raskausviikkoa on täynnä.
Kukaan ei oo kertonu sitä meidän vauvelille.

Oon hirveesti lueskellu, millaisia ennakoivia merkkejä muilla on ollut synnytyksestä. Niitähän löytyy, ihan sivukaupalla. Mutta kuka tietää mikä niistä oikeasti on ennakoinut synnytystä? Joillain iskee hirveä väsymys, toisille tulee tarmonpuuska, toiset nukkuu synnytystä edeltävän yön hurjan hyvin, toiset viettää levottoman yön. Sitten on näitä perus "maha meni totaalisen sekaisin ennen synnytystä" jne.

En halua lukea enää mitään "ennakoivia oireita", koska niitä oireita on varmasti yhtä monta kuin on naisiakin.

Toinen mitä oon lukenu on nää keskustelut miten synnytys lähti käyntiin. Esimerkkinä:

"Neljä päivää lasketusta ajasta kävin reippaalla kävelyllä / haravoin / hakkasin puita / pesin mattoja ja KAS, synnytys käynnisty seuraavana yönä!"

NEWSFLASH!

Se ois todennäköisesti käynnistynyt muutenkin, vaikka oisit koko päivän istunu peukaloita pyöritellen. Vauvoilla kun on tapana ennemmin tai myöhemmin tulla ulos...

No jooooo, onhan sitä itekin kokeiltu muutamana päivänä paria asiaa

1. Pyysin E:n mun kanssa kävelylle, kävelin reippaasti ensimmäisen kilometrin, sitten alko vauhti hyytymään ("reipas kävelylenkki aiheuttaa supistuksia mitkä voi johtaa synnytyksen käynnistymiseen"). Jatkoin silti urheasti mutta viimeinen kilometri alko tuntua niin tuskalliselta että oli pakko luovuttaa ja vaappua hissukseen kotiin. E:kin jopa ihmetteli miten lujaa alussa menin :D se oli ihan hämmentynyt. Minäkin, itseasiassa.

Ei auttanu!

 2. Nännien hierominen aiheuttaa joillekin supistuksia. En saanu aikaseks enempää mitä normaalistikin tulee. Sitäpaitsi, siihen pitäs varata kunnolla aikaa (3-5h / pv 10 min kerrallaan. Ei mun juttu!). Väsyin, 3. Vaihdoin rintapumppuun (mitä ei saisi käyttää raskausaikana nimenomaan siksi, että sen käyttö saattaa aiheuttaa supistuksia mitkä käynnistää synnytyksen) ja kokeilin sillä pumppailla 5 min kumpaakin rintaa... En saanu aikaseks ku maitotippoja.

Lopetin turhautuneena ja menin nukkumaan.

Sekään ei siis auttanut.

Viimeset neljä yötä on ollu menkkajomotus -vapaita. Minne ne jomotukset meni?? Haluan ne takaisin :( vaikka olikin ärsyttävä herätä kipuun, mutta ainakin tiesi että jotain tapahtuu... Eilen sitten, kun yritettiin kahdenkesken käynnistellä (hihi) synnytystä niin parin tunnin päästä siitä alko jomottelee alaselkää ja alavatsaa jopa niin kipeästi, että halusin vaan kotiin lepäämään. Oltiin siis kaupoissa ku jomottelu alko. Ei ollu sellasta aaltomaista "tulee ja menee" -tyyppistä jomotusta vaan oikeastaan jatkuvaa... Olin jo ihan vakuuttunut että kohta lähetään sairaalaan. Mutta ei. Lopahti kun päästiin kotiin...

Oon sitä mieltä että yksi "S" auttoi; aiheutti ne jomotukset (jos ette ole tietoisia "kolmen S:n keinoista käynnistää synnytys kotikonstein niin ne on Sauna, Siivous ja Seksi).

Sitten yöllä taas ei mitään! Eikä tänäänkään päivällä.

Ens yötä ootellessa...

Jotain kyllä viime yönä tuntu, heräsin ja aloin kääntää kylkeä taas harkitun rauhallisesti kun iski jäätävä kipu häpyluun tietämille ja nivusiin... Jähmetyin ja melkein pääs huuto. Mietin varmaan 10sek miten hemmetissä saan käännettyä kylkeä kun sattuu niin helkkaristi. Kyllä se sitten loppujen lopuksi onnistu, aikaa meni n. puoltoista minuuttia, jokaista liikettä piti harkita. Ei minään muuna yönä oo ollu tollasta, vaikka tokihan koko ajan on ollu normiliitoskivut kuvioissa. Tää oli jotain ihan muuta! Ja kun nousin ylös niin häpyluu "poksahti" (äänettömästi). Varmaan palas asemiin! Ei varsinaisesti sattunu, mutta olihan se aika mielenkiintosen tuntusta. Kävely oli työn ja tuskan takana aamulla. Enkä muuten saanut sukkia jalkaan itse kun kirpas niin mukavasti ku yritin nostaa jalkaa.
Jos tätä jatkuu joka yö vielä seuraavat kaks viikkoa niin... No, en varmaan kauheen pirtee oo synnytyksessä. Herään muutenkin tunnin välein vessaan. Ja jokaisella vessareissulla ylösnousemiseen menee noin vuosi. Harkitsin vakavasti jo, että oiskohan ensimmäinen ja viimenen lapsi... Toisessa raskaudessa nimittäin kuulemma liitoskivut (mikäli niitä on ollut ensimmäisessä raskaudessa) on vielä pahempia. Ja sillon vielä pitäs huolehtia lapsesta samalla :/ Ei kiitos (ehkä)! Vaikka oonkin aina halunnu kaks mukeloa...

Neuvola oli tänään, elättelin toivoa että ehkä se käynti jäis välistä ja lähettäs sen sijaan synnyttämään mutta eip. Sf -mitta vähän alle 36cm (käyrien yläpuolella -_-), verenpaineet samaa luokkaa ku viimeks eli hyvät, paino 77,1 kg (aamulla 76,2 kg... Varastoin nestettä päivän mittaan :D neuvola-aika oli siis klo 15.20) viikkokohtainen painonnousu +200g eli ok. Vauvan sykkeet hyvät, n.140 pintaan.

Mutta edistystä on tapahtunut! HALLELUJA! Vauva on ns. lähtökuopissa :) täti kysy että "onko sun maha laskeutunu, ku seisoit tossa käytävällä niin näytti ku roikkus vähän alempana!" ja mä heti siihen että joo! Huomasin nimittäin kun laitoin tukivyön että se istu paljon paremmin. Ei kiristäny ja puristanu yhtä paljon ku viimeks ku laitoin sen. Siitä päättelin että mahan muoto on muuttunut, enhän mä itse eroja huomaa kovinkaan tarkasti kun koko ajan äimään mahaa (ja niin äimää muutkin). Hemoglobiini kuulemma nousee just ennen synnytystä, niin oli mullekin käynyt; oli 124 :) kroppa valmistautuu tulevaan koitokseen! Luonto on ihmeellinen.

Oltiin jo ovella lähössä kun täti sano että "ja niiiiin, jos petipuuhat kiinnostaa niin siemennesteen prostaglandiini -hormonit pehmentää kohdunkaulaa!" E:n ilme: priceless.

Ensviikon tiistaina eli 41+0 ois seuraava neuvola-aika. Ja siitä perjantaina kontrollikäynti Hämeenlinnassa ellei vauvaa näy siihen mennessä...

Rv 40+1

Haluun synnyttää jo! Ja oman pienen (toivottavasti pienen) nyytin syliin <3