H-hetki!

Vauva 6 päivää vanha <3

Etukäteen anteeksi kirjoitusvirheet jne. yritin mahd. nopeasti kirjoittaa tämän (sillä aikaa, kun vauva nukkuu <3) ja tästä tulikin sitten piiiiiiitkä juttu!

"Yritetään ottaa se tänään ulos"

Siinä oli E:n isänpäivän rv 41+5 suunnitelma :D yritettiin käydä kävelyllä, mutta mua rupes sattumaan jonnekin vasemman munasarjan tietämille josta kipu säteili lonkkaan. Lopputulos; E kävelee takas kotiin n. kilometrin kävelyn jälkeen hakemaan autoa ja minä jäin odottamaan paikoilleni. Eli ei lähdetty pidemmälle kävelylle sitten. Ajateltiin josko sillä tavoin lähtis synnytys käyntiin. No, kotiin päästyä kävin rentouttavassa pitkässä suihkussa ja myöhemmin illalla yritettiin yhtä S:ää käynnistämiseen ;) odottelin hetken. Ei aiheuttanut supistuksia, eikä muitakaan tuntemuksia. Mentiin sitten sohvalle tuijottelemaan The walkind deadia, jonka jälkeen vessahätä iski ja yritin päästä ylös. Makoilin siis sivuttain ja siitä asennosta nouseminen viimeisillään (ja melkeinpä kokonaan edessä olevan vatsan kanssa) raskaana ei ole mitenkään helppoa. Pyysin E:tä vetämään käsistä mua ylös. Kun pääsin istuvaan asentoon, tunsin jotain lämmintä lirahtavan sohvalle. Jähmetyin ja sanoin E:lle että "oota!". Sanoin hämmentyneelle E:lle, että NYT lirahti jotain, en oo varma oliko pissaa :D Sitten tunsin kun lirahtaa toisen kerran. Kun yritin "pidätellä" sitä lämmintä nestettä jota lirahti vielä toisen kerran, ei sillä pidättämisellä ollut mitään vaikutusta. Taisin valahtaa kalpeaksi kun tajusin että ei juma, se on lapsivettä! Eli ensimmäinen reaktio oli lievä paniikki. Tärinä. NYT se tapahtuu, herrajumala! Sitten iski epäusko. Eihän tää nyt mitään lapsivettä oo, ai mikä vauva? Munko mahassa? Kuitenkin; Google. Mitä mä nyt teen? "Käy alapesulla, kuivaa huolellisesti ja laita alushousuihin side/pikkuhousunsuoja ja sen päälle paperi. Kun seuraavan kerran lirahtaa, veden pitäisi imeytyä paperin läpi suojaan (jos se onkin vain vetistä valkovuotoa mitä saattaa raskauden loppuvaiheessa tulla, se jää paperin päälle)" No, ei paljon tarvinnu testailla oliko lapsivettä, olin nimittäin ennen googlaamista ehtinyt laittaa pikkuhousunsuojan jo, ja mennessäni sinne alapesulle huomasin että siinähän on vaaleanpunaista nestettä. Soitto synnärille. Sieltä neuvoivat tulemaan viimeistään aamulla klo 9 ellei yöllä kerkeä ennen sitä voimistua supistukset niin, että ei pärjää enää kotona. Kello oli tasan 11 illalla kun lapsivettä tuli, kaksi tuntia S:stä ;> Neuvoivat lepäämään. No eihän siitä mitään tullu! Rupesin heti pakkailemaan sairaalakassia loppuun jne. Pari tuntia lapsiveden lirahtamisen jälkeen sain itseni vakuutettua, että nyt kannattais levätä. Kelloteltiin supistuksia ja tuijoteltiin Simpsoneita. Tuli kipeempiä supistuksia, ja sitten ne taas laimeni. 12min, 9min, 8min, 6min välein eli ei todellakaan säännöllisesti. Sitten joskus kolmen aikaan yöllä tuli supistuksia puolen tunnin ajan 7min välein ja ne kesti n.minuutin aina. Mutta ne lopahti :( viideltä nukutti ja turhautti niin paljon että torkahdin tunniksi. Sitten E torkahti. Loputon yö päättyi vihdoin ja tuli aika lähteä Hämeenlinnaan. Lähtiessä sanoin E:lle, että mieti; ei tulla enää kahestaan kotiin! Viittä vaille 9 aamulla oltiin sitten perillä. Tehtiin sisätutkimus, olin "juuri ja juuri sormelle auki". Meinasivat tehdä lapsivesitestin, mutta sille ei sitten ollutkaan tarvetta kun sitä tuli vähän tutkimuspöydälle. Jouduin" käyrille, eli lapsen sydänääniä seurailtiin puolisen tuntia. Sen jälkeen kysyttiin halutaanko käydä vielä kaupungilla, kävelyllä tai jossain. Supistuksia tuli kyllä, mutta ne ei ollu vielä säännöllisiä vaikka tuntuvia olikin. Lähdettiin käymään pizzalla. Tai no oikeastaan otettiin ne mukaan ja syötiin sairaalan edessä autossa... Mentiin takaisin synnärille ja päästiin ns. odotustilaan eli huoneeseen missä oli parisänky, telkkari, cd-soitin ja keinutuoli sairaalan laitteiden lisäksi. Kuva löytyy puhelimesta joka on nyt epäkunnossa. Lisään sitten sen kun puhelin tulee huollosta (... kun joku päivä kerkeän ylipäätään viemään sen huoltoon). Odoteltiin siellä supistusten voimistumista ja aina silloin tällöin kävi kätilö kyselemässä vointia ja makoilin käyrillä muutaman tunnin välein. Kahdelta sain ensiapua supistuksiin, joita en enää kestänyt "luomuna". Lämpöpussi selkään jota E kävi lämmittämässä mikrossa aina sen viiletessä. Pyysin kolmen aikoihin toisen pussin alavatsalle. Neljältä oli jo niin tukalat oltavat että halusin jotain väkevämpää apua. Sain pistoksen kankkuun ja kivut hävisi. Sain nukuttua pari tuntia. Pyysin seitsemältä uudestaan sitä samaa ihanaa lääkettä, mutta sitä sai antaa vain neljän tunnin välein. Ajattelin että ei helv****, pitääkö mun tunti kärvistellä 7-9min välein minuutin ajan. Kätilö ehdotti suihkua, jos se auttaisi kipuun siksi aikaa. No mikä ettei. E tuli mukaan pikku kopperoon (varmaan puoltoista metriä kertaa puoltoista metriä, suihkukoppi vei sen metrin siitä tilasta) jonka nurkassa oli lasikoppi. Tunsin olevani eroottinen tanssija joka on antamassa yksityisesitystä (E heilutteli kuittia ilmassa esittäen, että se on rahaa...) Tosin en varmaan kauhean eroottiselta näyttänyt :D ja ei muuten ollut kovinkaan kätevä suihku, supistukset oli nimittäin sen verran kovia jo, etten pysyny pystyssä niiden aikana. Piti pidellä kiinni suihkukopin yläreunasta. Alle puoltuntia siellä jaksoin olla, halusin pois kun tulin siihen tulokseen ettei se todellakaan auta. No, puoltuntia suihkun jälkeen kello olikin sitten kahdeksan ja sain toisen kerran lääkettä kipuun. Myös toinen sisätutkimus tehtiin, olin sitä ennen sanonut E:lle että nyt jos oon vaan tyyliin 2cm auki niin en ala!

No en ollu, olin 3cm auki... Epätoivo? Kyllä. Väsyttikin jo aikalailla, onneks olin saanut nukuttua edes ne pari arvokasta tuntia. Pari kertaa mulle tuotiin myös ruokaa (olennainen asia :D), E mussutti pizzaansa ja muita eväitä. Odoteltiin puoltuntia että lääke alkais vaikuttaa, mutta ei se alkanut... Soitin kutsunappia ja sanoin että ai auta, nyt jotain muuta! No, saatiin "siirto" synnytyssaliin jossa sain kokeilla ensin ilokaasua ja sitten ammetta (uskomaton tuuri, että ammehuone oli vapaana). Ilokaasu oli siitä huono, että sitä piti alkaa hengittää HETI kun tuntee että supistus alkaa ja lopettaa vasta sitten kun supistus loppuu. Jos sen aloitti edes sekunnin murto-osan liian myöhään, se ei ehtinyt enää vaikuttaa. Ja se ei siis vie kipua pois, vaan sen "kipuhuipun" (supistukset tuntuu samalta kuin menkkakipu potenssiin 100. Se kipu alkaa hiljaa ja voimistuu, kipuhuipun saavutettua pysyttelee muutaman sekunnin siellä huipulla ja hiipuu hiljaa pois. Sitten on taas vuorossa kivuttomat pari minuuttia). Supistuksen loputtua päässä heittää tasan tarkkaan samalla tavalla kuin silloin, kun on juonut liikaa ja menee nukkumaan (ja oksennus tulee kun maailma pyörii), mutta se olo loppuu aika pian. Annoin myös E:n kokeilla ilokaasua :D sano "hyi" kun tuli se oksennus -olo. En kuitenkaan oksentanut! Sitten sain siirtyä ammeeseen (synnyttämään mennessä on muuten syytä jättää häveliäisyys kotiin) ja olin tunnin siellä (sen aikaa että oon auki sen 4cm minkä tarvitsee olla auki saadakseen epiduraalin). Ammekaan ei tosin auttanut kipuun, vesi kylmeni liian nopeasti aina. E laski lämmintä vettä aina kun halusin ja lohdutti supistuksen tullessa. Tunti meni kärvistellen ja tuli sisätutkimuksen aika. Olin aina hätistänyt E:n pois katsomasta kun tutkimusta tehdään, ja niin tein nytkin. Jälkeenpäin ajatellen aivan turhaan ajatellen myöhempiä tapahtumia... Mutta niin, olin vihdoin viimein 4cm auki. Anestesialääkärillä kuulemma menisi vielä hetki, haluaisinko kohdunkaulan puudutuksen ensihätään? Kyllä kiitos. Gynekologi kutsuttiin laittamaan se, otin ilokaasua koko ajan kun puudutusta laitettiin. Ei tuntunut kivalta... Paniikkikin iski. Onneksi E osasi lohduttaa ja ymmärtää. Anestesialääkärin tullessa vihdoin viimein paikalle olin pihalla kuin lumiukko, kiitos ilokaasun, ja tunnustan että pelotti aivan helkkaristi. En ois selvinny ilman E:n tukea, se tosiaan oli vieressä tukemassa kun paikkoja puudutettiin että älkää naiset häätäkö sitä miestä niinkään mitättömän asian kuin sisätutkimuksen takia, pois... En ois selvinny ilman E:tä vierellä. Mutta niin, olin tosiaan aivan pönttö sekaisin, enkä tiedä miten onnistuin pysymään paikoillani epiduraalin laiton ajan. Olin kuulemma puoltuntia omissa maailmoissani. Näin oudon "unen"kin... Ja sitten ihan yhtäkkiä havahduin tähän maailmaan ja repesin nauramaan. E oli VÄHÄN hämmentynyt, oli kuulemma ehtinyt ajatella jo, että tästä ei selvitä :D kätilö vaan sano että ilokaasu alko vaikuttaa. Ei se nauraminen siitä ilokaasusta johtunut, sen mun "uni" oli niin päätön että nauratti. Näin siis itseni ponnistamassa, kätilö sanomassa nyt se tulee ja E silmät loistaen mun vieressä jankkaamassa "ponnista, ponnista!". Lisäksi päässä soi repeatilla E:n kysymys (jonka se oikeestikin oli kysyny anestesialääkäriltä); "oliks se siinä?" JA näin koko unen niin että kuva pysähtyi aina sekunnin välein kuin rikkinäinen DVD,. Muistan ajatelleeni kesken yhden kuvan pysähtymisen ajan että "v**** ihmiset on keksinyt hyviä mömmöjä". Vaikea selittää :D kuitenkin. Nauratti kun palasin tälle planeetalle. Kysyin kätilöltä kauankohan mahtaa mennä että saan ponnistaa. Sanoi että vaikea sanoa, tuskin nyt yöllä, että viimeistään aamupäivällä syntyy. Voitte arvata miltä tuntu :D ajattelin että ei oo totta, niinkö kauan mun pitää kärsiä, väsyttää, ottakaa vauva jo ulos... Mutta sitten nukahdinkin, en tuntenut supistuskipuja kiitos epiduraalin, sellasta kiristymisen tunnetta/painetta vain aina supistuksen tullessa. Pari tuntia (?) ehdittiin nukkua ja kerätä voimia kunnes kätilö tuli joskus neljän aikoihin herättämään ja sanomaan että mun pitäis vaihtaa asentoa kun vauvan syke on laskenut. Säikähdin, mutta syytä huoleen ei onneks ollu. Kätilö teki taas sisätutkimuksen tarkistaakseen paljonko olin auki; "oisko niin, että kohdunsuu on kokonaan auki! Sä synnytätkin tänä yönä etkä aamupäivällä. Se oli varmaan tuo lepo, monesti rentoutuminen auttaa nopeuttamaan avautumista". Niin siis, yleensä avautumiseen ensisynnyttäjillä pätee sääntö "sentti per tunti", kun synnytys on lähtenyt käyntiin kunnolla. Olin monttu auki ja hieman järkyttynyt että KOHTA! Sanoin (ehkä eniten itselleni), että tuhannet naiset synnyttää joka päivä, kyllä mäkin tähän pystyn... E oli tässä vaiheessa vähän kujalla, ei tainnu oikein tietää mitä pitäs ajatella! Kätilö kysyi haluanko ennen ponnistusta vielä pudendaalipuudutuksen, tietenkin halusin! Se laitettiin ja sain luvan joka supistuksella ponnistella hiljaa, jotta vauva laskeutuu nopeampaa. Halusin ponnistaa kontillani. Kun vauva oli tarpeeksi alhaalla, sain luvan ruveta ponnistelemaan kovempaa. "Keskitä kaikki voimat ponnistamiseen, mitään ääntä ei sais kuulua suusta!", sanoi kätilö. Ekat ponnistukset oli vielä ihan helppoja. Sitten kun vauvan pää oli kurkkimassa jo, homma kävi vähän vaikeammaksi. Kun se oli puoliksi ulkona, oli jo todella vaikeaa. Vähän kiristi o.o vaikka olikin puudutteet... Tässä vaiheessa myös se "mitään ääntä ei sais kuulua suusta", unohtu täysin. Siitä ehkä kolmisen supistusta (joka supistuksella ehdin ponnistaa kolmesti) niin vauva oli ulkona. Se tunne, kun kuulin vauvan itkun. Räväytin silmät auki ja katsoin E:tä, joka oli todella hämmentyneen, onnellisen ja järkyttyneen näköinen, katto vuoronperään mua ja vauvaa. Avustava kätilö kysyi onko se poika, kätilö sanoi että eikun tyttö. Mua rupes itkettämään :D tais olla sekoitus helpotuksen ja onnellisuuden tunteita... Kyselin missä vauva, missä vauva enkä saanut lupaa kääntyä ennenkuin napanuora oli leikattu ja vauva punnittu. 4110g neiti! Tyttö pääsi ensin E:n syliin, itse sain tytön syliin asti vasta kun istukka oli syntynyt ja 4 ommelta laitettu alapäähän... Ihmeen vähällä kuitenkin pääsin, olin aivan vakuuttunut että täytyy tehdä episiotomia, mutta ei! Ponnistin kuulemma hienosti, kuin olisin ollut ennenkin asialla. Ja kun ponnistelin niin rauhallisesti ja hissuksiin niin ei tullut enempää repeämiä. Se aktiivinen ponnistusvaihe (eli kun sain ponnistaa kovempaa kun vauva oli asemissa) kesti 32 minuuttia. Vauva oli maailmassa rv 42+0 klo 5.52 :) voi sitä rakkauden tulvahdusta kun sain vauvan syliin ja rinnalle (osasi heti syödä tosi hyvin, sen oli painoinenkin...). Onnellisuuslevelit sanoinkuvaamattomat. Vauva tuntui heti omalta ja näytti isältään <3

Osastolla ruokailun jälkeen ötökkä simahti äitin kainaloon <3

Miltä nyt tuntuu?

No, ihan heti en oo synnyttämässä uudestaan... Ehkä parin vuoden päästä? Kokemuksena kuitenkin kokemisen arvoinen.

Kukaan ei ikinä puhu siitä, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen; jälkivuoto, haavojen parantuminen, maidon noudu ja siitä johtuva rintasärky on aiheita, joista ei lue raskaanaollessa. Sitä keskittyy vaan odotukseen ja synnytykseen. Noista siis lisää seuraavassa tekstissä, sekä tietenkin siitä miten sujui osastolla missä vauva oli vierihoidossa (= alusta alkaen äiti hoitaa vauvan) ja miten kotona on sujunut.

Tällä hetkellä ei voitaisi olla onnellisempia <3